Spotifyssa historiaa tehnyt rap-artisti Adi L Hasla viimeistelee parhaillaan kolmatta sooloalbumiaan. Hänen viime vuonna ilmestynyt singlensä "Kevät" on pisimpään Suomen Spotifyn ensimmäistä sijaa pitänyt biisi kotimaiselta sooloartistilta. Tuplaplatinaa saavuttaneesta kappaleesta muodostui myös viime vuoden striimatuimpia suomalaisia singlejä.
Tällä hetkellä uutta albumia työstävä Aino Venna ottaa vaikutteensa niin eri musiikkityyleistä kuin ylipäätään eri kulttuurimuodoistakin. Häneltä on ilmestynyt pitkäsoitot "Marlene", "Tin Roof" sekä "Aino Vennan Joulu". Uuden levyn työstämisen ohella Venna esiintyy tänä syksynä Kati Outisen rinnalla Kansallisteatterin näytelmässä "Tainaron" sekä julkaisi Sekasin-sarjan yhteydessä uuden kappaleen "They Have Escaped".
Berklee College of Musicissa toisensa tavanneet jyväskyläläinen Eva Louhivuori ja pariisilainen Emmanuel Laudic muodostivat yhtyeen käytännössä kiertämällä Eurooppaa. Seurasi kaksi lämpimän vastaanoton saanutta pop-albumia, joille on nyt vuonna 2019 ilmestymässä hartaan odotuksen jälkeen seuraaja.
Hätä-Miikan, Thube Hefnerin, Päkän sekä Musajusan muodostama nelikko hallitsee niin suuria yleisöjä tanssittavat pop-elementit kuin myös räppiniilojen miellyttämisen. Yhtyeeltä ilmestyi lokakuussa uusi pitkäsoitto "Jano". Valoa Festivalin tapaan myös Gasellit viettää vuonna 2019 kymmenvuotisjuhliaan.
Suomalais-englantilainen metsäfolk-yhtye Hexvessel julkaisee uuden levynsä alkuvuodesta 2019 ja palaa juurilleen akustisen tunnelmoinnin ytimeen. Luonnonmystiikkaa ja brittifolkkia yhdistelevä kokoonpano kanavoi ugrilaisen runonlaulannan tarinankerrontaa, 60-luvun psykedeliaa sekä elämän ja kuoleman teemoja Nick Draken ja King Crimsonin äänimaisemissa.
Skorpionille levyttävät IBE ja MELO ovat nousseet lyhyessä ajassa uuden aallon kotimaisen rap-musiikin eturintamaan. Parikymppisillä tekijöillä on rohkeutta olla avoimempia kuin heitä edeltäneillä sukupolvilla, minkä lisäksi persoonalliset tyylit ja moderni tuotanto kaappaavat mukaansa. Tämä on kaksikolle vuoden 2019 ensimmäinen yhteiskeikka.
Suomenkielisen pop-musiikin yksi ainutlaatuisimmista helmistä, Iisa, julkaisi hiljattain kolmannen sooloalbuminsa "Päivii, öitä". Levy käsittelee niin luopumista kuin rakkauttakin. Iisa tunnetaan soolouransa ohella myös Regina-yhtyeen keulakuvana sekä toisille artisteille sanoittamistaan teksteistä.
Mikko, Markus ja Risto Joensuun muodostama Joensuu 1685 julkaisi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan studioalbuminsa kymmenen vuotta sitten. Rumba valitsi teoksen vuoden 2008 kotimaiseksi albumiksi. Nyt yhtye on tehnyt paluun keikkalavoille esiintymällä valikoidusti Flow Festivalilla, Tavastialla sekä Virossa. Keikoilla on kuultu paitsi kymmenvuotista esikoista, myös ennenjulkaisematonta materiaalia.
Helsinkiläinen laula-lauluntekijä julkaisi debyyttisoolonsa "Paritanssi" keväällä 2018. Texicallin kautta ilmestynyt levy on vahva ja intensiivinen kokonaisuus, joka tutkii pitkän parisuhteen kaarta alusta kirpeään loppuun saakka. Hyvän vastaanoton saanut albumi noteerattiin niin Arto Nybergin kuin Helsingin Sanomienkin toimesta.
Harvinaisen tyylitajuista elektropopia esittävä Kauriinmetsästäjät ponnahti pinnalle vuonna 2016 kappaleilla kuten "Intiaanikesä" ja "Kun mä mietin sua, niin uuh". Nyt heiltä on ilmestynyt myös ensimmäinen EP nimeltä "Huudan". Yhtyeen muodostavat Stockers!-kokoonpanostakin tutut Tuomas Kaitanen sekä Heikki Petrell.
Solina Records julkaisi Lac Belotin "ABRACADABRA!"-albumin syksyllä 2018. Karismaattisen laulajan kunnianhimolla ja taidolla orkestroitu taidepop on julistettu mm. Helsingin Sanomien toimesta vuoden onnistuneimpien esikoislevyjen joukkoon. Tätä keikkaa ei todellakaan kannata jättää väliin!
Äärimmäisen aktiivinen Litku Klemetti tekee mitä tahtoo. Ja musadiggarit kriitikoista kuuntelijoihin rakastavat. Suomi-indien nimiä harvemmin nähdään esimerkiksi aamu-TV:ssä tai Arto Nybergissä vieraana, mutta Sanna Klemetin projekti on tässä poikkeus. Tuorein albumi "Taika tapahtuu" ilmestyi tänä vuonna ja uutta levyä on jo tulilla.
Siskosten muodostama yhtye kuvailee itseään tinkimättömällä punk-asenteella varustetuksi koko kansan pop-bändiksi. Pinnan alla kuplii materiaalia, joka on vertailtavissa Leevi & The Leavingsin, PMMP:n sekä Noitalinna Huraa! -kokoonpanon naapurustoihin. O'Connell'sin kaltaisessa tilassa on erinomainen tilaisuus kokea Maustetyttöjen live ennen läpimurtoa!
Helsinkiläismuusikon materiaalia on kuvailtu mm. Aamulehden toimesta eräänlaiseksi elektroniseksi souliksi. Pehmeitä, alati kehittyviä taustoja. Minimalistisen herkkää tulkintaa. Vuonna 2017 ilmestynyt ensimmäinen EP sisälsi mm. kappaleen "Colors", joka oli ko. vuonna Bassoradion toiseksi soitetuin kotimainen kappale.
Emma- ja Teosto-palkittu Paperi T nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen uudella albumillaan "Kaikki on hyvin". Pitkäsoitto symboloi erinomaisesti artistihahmon uudelleensyntymistä "Malarian pelko" -klassikkodebyytin jälkeen. Jo viime vuosikymmenellä nimeään tunnetuksi tehnyt, mutta Ruger Hauer -yhtyeen myötä suuremman yleisön tietoisuuteen murtautunut Paperi T toimii myös mm. Radio Helsingin musiikkipäällikkönä sekä runoilijana.
Pimeän Hedelmän muodostavat Kaisa ja Vane, jotka ovat olleet hiphop-kulttuurin kanssa tekemisissä jo pitkään tanssin kautta. Vuonna 2017 intohimo räppäämiseen konkretisoitui yhtyeeksi. Heiltä on ilmestynyt tähän mennessä singlet "Basso" sekä "Jääkaappi". Tänä vuonna on lupa odottaa myös ensimmäistä EP:tä.
Valoa Festivalin kulmakiviin lukeutuu Tampereen Riku, jonka dj-keikka päättää tänäkin vuonna tapahtuman hulluihin bileisiin. Kansainvälisesti tunnettu tuottaja / dj operoi myös nimellä Infekto. Sulavasti genrestä toiseen liikkuvaa Rico Tubbsia on mahdollista kuulla myös Bassoradion aalloilla Etkoplasma-ohjelmassa.
Helmi Levyt julkaisi Rosita Luun debyyttialbumin "SOS" lokakuussa. Materiaalissa kuuluu niin soundillisesti kuin tekstillisestikin etäisiä kaikuja Leevi & The Leavingsin tuotantoon, tälle vuosikymmenelle päivitettynä ja eri näkökulmasta tulkittuna. "Eksentrisen viehkoa ja nasevaa, lasikellon alta kumpuavaa puuterisenhuuruista suomenkielistä PMS-poppia puukkohipoin."
Elektronisen popin superkokoonpano on yhtä kuin Ringa Manner, Alpo Nummelin, Samuli Kukkola sekä Miikka Koivisto. Fullsteamin kautta ilmestynyt debyyttialbumi on eittämättä vuoden 2018 merkittävimpiä suomalaisia julkaisuja genreen katsomatta. Sen vastaavana tuottajana toimi monessa mukana ollut Artturi Taira, kun taas sanoitusprosessiin osallistui myös kirjailija Lauri Levola.
Skorpionille levyttävä räppäri SITOI julkaisi debyyttilevynsä "Huoneita" keväällä 2018. Hänen musiikkinsa voi kuulla ammentavan inspiraatiota esim. spoken wordin saralta. Genren rajoja venyttävä ilmaisu, harkitut sanoitukset ja tyylikkäät taustat tekevät SITOIsta yhden mielenkiintoisimmista nimistä kotimaisella rap-kentällä.
PME Recordsille levyttävä Töölön Ketterä on vakiinnuttanut hämmästyttävän nopeasti asemansa suomalaisella rap-kentällä. Matti8:n ja Handshakingin muodostama duo nousi pinnalle grimen avulla, mutta on alusta alkaen ottanut laajalti vaikutteita lukuisista muistakin alagengreistä. Energisistä keikoistaan tunnettu Töölön Ketterä julkaisi debyyttialbuminsa "Mylly" vuonna 2018.
Pitkän linjan artisti Ulpu on löytänyt oman tyylinsä viime vuosina. Hän löytää inspiraationsa mm. Lynchin elokuvien tummasta ja hieman vinoutuneesta tunnelmasta, joka heijastuu esimerkiksi singlellä Musta. Toisaalta häneltä sujuu myös menevämmät pop-raidat, kuten Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset -elokuvassakin soinut Ajelehtii.
Pitkään odotettu Vuoret-yhtyeen debyyttialbumi "Portti" julkaistiin Soit Se Silti -lafkan kautta syksyllä 2018. Levy määrittelee pakahduttavalla tavalla uudelleen sen, mitä tamperelainen kitararock voi olla. Aamulehti antoi teokselle täydet viisi tähteä eikä vastaanotto ole ollut yhtään sen huonompi muissakaan musiikkimedioissa.
Ylva Haru esittää juurevan kitarasoundin ja lauluharmonian pohjalta syntyvää tuoretta kotimaista folkia. Hänen esikoisalbuminsa "Linnut" ilmestyi juuri tammikuussa 2019, napaten mm. Soundilta neljä tähteä ja Aleksi Pahkalalta "maailmanluokan indiefolk-helmi" -tittelin. Levyä edelsi neljän kappaleen mittainen "Tuulensuoja" EP.